Joskus käy juuri näin. Ensin sitä huomaa uuden ilmiön, jonka uskoo olevan ohimenevä villitys. Silloin onnittelee itseään, jos vaatekaapista sattuu löytymään vanha asuste, jolla voi tyydyttää trendinälkänsä helposti ja mikä parasta, halvalla. Sitten huomaakin, että trendi tuntuu hyvältä ja omalta eikä ollenkaan niin ohimenevältä. Jos käy oikein mahoton mäihä vastaa varastoista löytyneen vaatekappaleen siluetti ja mittasuhteet sekä henkilökohtaisia toivomuksia että ajan henkeä. Aina ei kuitenkaan ole niin hyvä tuuri…

Joitakin kertoja kunnon kasarirotsi on ollut esittelyssä päivän asun yhteydessä. Pieneen lumisateeseen ja muhkeaan villahuiviin yhdistettynä takki on ihan jees, mutta nyt tarvitsisin (ihan oikeasti ja pakosti tarvitsisin!!) sellaisen siromman, lyhyemmän ja istuvamman takin. Sellaisen, jonka voisi tosissaan yhdistää vaikka siihen kukkamekkoon tai pikku kotelomekkoon ilman että näyttäisi siltä, että on matkalla Hanoi Rocksin keikalle Hepokattiin vuonna -82…

Ja tämä toinen on sitten niin täydellinen kuin vain voi olla. Rakastan itseasiassa koko asua ihan mielettömästi.
Bikers takki, chino-malliset polvihousut, mustavalkoinen graffitipainettu väljä silkkitoppi, ohuet mustat sukkikset, stripparikengät ja … niin, Caroline Winberg tietenkin. Ihan täydellinen asu!!(Kaksi viimeistä kuvaa Acnen syys/talvi 08/09 näytöksestä).
Tämän jutun myötä lähtee myös lämpimät terveiset yhdelle vakkarilukijalle, joka on vähintään yhtä ihastunut Acnen bikersiin kuin Minttukin! 🙂
Kuvat: Minttu, Acne, H&M ja Modefeber.com
5 Comments
Minä ihastuin tuohon HenkkaMaukan takkiin tosi paljon, en edes huomaa sen olevan tekonahkaa! Se näyttää mielestäni paljon paremmalta luonnossa, kuin tuolla nettikaupassa 🙂
Oh,Minttu..mä haluun niin kovasti ton Acnen bikerin..kuten tiedät..voi kun sen sais..eli yksi vain jäljellä..
Kylläpä jenkkejä aina hemmotellaan. Eluxury-nettikaupassa on tuo takki alennuksessa $379. Vieläpä kokoa 38. Epäreilua.
http://www.eluxury.com/estore/browse/product_detail.jsp?id=11479483
-Jenni
siis.toinen kommenttini oli minulta..tv.Kirsi..ei ilmeisesti halunnut nimeäni näkyviin..
Dolce Vita: Se Henkan takki on kyllä erittäin jees. Malli on hyvä ja materiaali näyttää hyvältä. Ehkä pitää todeta tosiasiat ja olla välittämättä siitä, että se ei ole aitoa nahkaa…
Anonymous: No näin sanoivat… 🙂
Anonymous: Oooo. Pitääkin tarkistaa toimittavatko nuo tänne Pohjolaan. Tuo olisi tosiaan m a h t a v a a!!
Kirsi: juu… melkein arvasinkin! 😀