Och du undrar…

Mainiota Minnan-päivää kaikille Minnoille ja miksei samalla ihan kaikille muillekin! (Tällaisena päivänä sitä on niin helppo olla höveli… ;D)

Loistavan upea kesäpäivä auringonpaisteineen olisi melkein riittänyt nimpparilahjaksi, mutta Söderin kierroksella poikkesin Pet Soundsissa ja ostin lipun Where the Action is -festareille! Jeee!! Vähänkö hianoo!
Festareitten esiintyjälista vaikuttaa vähintäänkin lupaavalta. Ihan eniten eniten odotan Pretendersiä, joka oli joskus muinoin ykköslemppari, vaikka viime aikoina sitä ei olekaan paljoa tullut kuunneltua ja Duffya, jonka “löysin” vähän jälkijunassa vasta viime syksynä, mutta koukkuunnuin hetpaikalla.
Tukholman yliopiston alueella järjestettävä festari on passeli vähän mukavuudenhaluisemmallekin musadiggarille. T-banalla pääsee kätsysti perille ja yöksi kotiin omaan punkkaan nukkumaan. Onhan sitä aikoinaan tullut telttailtua kuravellissä, nukuttua koulumajoituksessa lattialla pelkän viltin päällä ja mitä kaikkea vielä. Just nyt tuntuu kuitenkin loistavalta kombinaatiolta nauttia hilpeästä festaritunnelmasta ja sivistyksen tarjoamista mukavuuksista, ilman että kummastakaan tarvitsee oleellisesti tinkiä.

8 Comments

  1. Minea

    Kiitos vaan, ja nimipäiviä takaisin! ;o)

    Reply
  2. Laura

    Hyvää nimpparia! Noista ainakin Jenny Wilson ja Loney Dear ovat myös kuuntelemisen arvoisia 🙂

    Reply
  3. Evita

    Nimpparionnittelut täältäkin! 🙂 Onpa muuten ihan kunnioitettava lineup tolla festarilla, ainakin Hello Saferide, Jenny Wilson, Tiger Lou ja Nick Cave olis kivoja nähdä ja kuulla, eikä se Neil Youngikaan kyllä tsekkaamatta jäis. Onko sulla, kanssaulkosuomalaisellani, sama ongelma että vaikka suomi muuten sujuukin, niin lauseet ja sanajärjestykset tuppaavat muotoutumaan varsin omalaatuisiksi?

    Reply
  4. miina

    Hauskaa nimpparia, ja tänään on myös Miinan päivä!

    Reply
  5. Shandi

    Hyvää nimpparia 🙂

    Voi vitsi mä oon kade, sä pääset kattomaan ja kuulemaan mun huonojen hiuspäivien tukkakaksosta eli Nick Cavea. Mä pulittaisin siitä hyvästä aika monta mutteria ;D

    Reply
  6. Minttu

    Minea: Kiitos kiitos!

    Laura: Kiitti! Täytyypä tsekata nekin – ja Fever Ray on täällä ollut aikas kiitelty kans.

    Evita: Thanks! Varsinkin, jos pitää kirjoittaa (puhua) nopeasti ja paineen alla, alkaa sanat pomppia ja lauseenjärjestykset sotkuuntuvat. Tämä blogi on yksi yritykseni hidastaa kehitystä. 😀

    Miina: No niipä tietysti – hauskaa Miinan päivää näin jälkikäteen!!

    Shandi: Kiitti!

    Aika mainio esiintyjälista tosiaan! Eikös tänne pääse laivalla eika edullisesti? 🙂

    Reply
  7. Tirliina

    Hello Saferide on mun suosikkini ruotsalaisista bändeistä 🙂

    Reply
  8. Stazzy

    Hihi, jotenkin mä olen oletanut, että Minttu on sun ihan oikee nimi.
    Noh, joka tapauksessa, Minttu löytyy nykyään ihan kalenteristakin… Pinjan kanssa syyskuulta.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *