Tai oikeastaan kaksi… Miten nopeasti onkaan mennyt kaksi kuukautta! Huomenna ihanaiset karvastajat Harry ja Moksu matkaavat takaisin omaan kotiinsa ja Crazy Catwoman joutuu taas turvautumaan vain naapureitten kisuliinien paijailuun.
Miten sitä enää onnistuukaan bloggailu ja putiikkihommien hoito, kun Moksu ei ole vahtimassa silmä kovana?
Tai työtuoli onkin ihan tyhjä, kun pitäisi ryhtyä töihin?
Miten muuten kissa voi olla niin ilmetty roadkill makoillessaan lötkönä sadan tunnin päiväunilla? Pikkuisen kiukkuista silmien raottelua – et viittis mennä sohimasta sen kameran kanssa!!
Kissa pois pöydältä!! Moksu nautiskelee keväauringosta takuuvarmasti kielletyllä paikalla. 🙂
Joskus vahtihommat uuvuttavat valppaan Moksuliininkin…
Harry nauttii päivänasu-kuvauksista… noooot!!
9 Comments
Ihania kisuja <3 :). Koska muuten aavavintagen puoti päivittyy? 🙂
Heip ! Olen ensi viikolla tulossa Tukholmaan ja pohdin tässä, että kannattaisiko ottaa käteistä mukaan vai uskallanko luottaa osuuspankin visa electronin toimivuuteen siellä. Osaisitkohan auttaa? 🙂
Kissat ovat mielettömän ihania. Aina. Ne tuovat niin paljon iloa arkeen.
Toivottavasti tekin saatte vielä oman kissan. Siedätyshoito on oikeasti kannatettavaa, ja nythän teillä on sitä ollutkin…?
Toi Harry on kyllä uskomattoman ihanannäköinen karvakasa! 😀
Neitokainen: Eikö vaan! Aavavintagen päivittymistä kannattaa kysellä heiltä itseltään! 🙂
Maimai: Visa kyllä käy, mutta tuosta Electronista en ole ihan täysin varma. Jotkut pikkuputiikit eivät ota korttia ollenkaan.
Vimps: Yllättävän hyvin tosiaan tuo siedätyshoito on toiminut ja täytyy sanoa, että oman kisun hankinta on käynyt jo mielessä… 🙂
Micci: No eikö olekin ihan mieletön! Ja onnistuu vielä näyttämään aina niin kiukkuiselta! 😀
Ihania karvakasoja! <3
On muuten vakio, että heti kun keväällä alkaa aurinko paistaa, niin heti ovat kisut ottamassa aurinkoa – ja usein vielä ruokapöydällä:D
ihania kisuja :)<33
Lumikki: Kisut tosiaan osaavat nauttia sekä auringosta että pikkutuhmuuksien tekemisestä! ;D
Anonymous: No eikö vaan!! 🙂
Kukaan ei ole “onnellisemman” näköinen, kuin syliin nostettu kissa. Omani reagoi joka kerta samalla tavalla: etutassut pölkyiksi rintaani vasten ja päätä kurotetaan mahdollisimman kauas, jotta pusuttelun mahdollisuudet minimoituvat.