Month: May 2020


Ihan vain yleishyödyllisenä informaationa ajattelin kertoa, että tänään on torstai!
Ei nyt niin, ettenkö ihan oikeasti tietäisi mikä päivä on meneillään – tai kuvittelisin, että asia olisi epäselvä teille siellä ruudun toisella puolella – mutta kyllä se hiukan pistää pollaa sekaisin, kun pihahommia, roskien vientiä tai metsälenkkejä lukuunottamatta ei poistu kotoa – ja lisäksi osa-aikalomautettuna työ- ja vapaa-aika sotkeutuu varsin hämäräksi massaksi ilman selkeitä rajoja.
Torstai tietää tietenkin torstai taroteja ja tänään onkin yksi koko vuoden 2020 merkittävimmistä astrologisista käännekohdista. Helmikuun 9. alkoi neljän supertäysikuun putki, joista viimeinen osuu juuri tälle päivälle. Täysikuu Skorpionin tähtimerkissä on muutenkin varsin vaikuttava ja supermoon vielä tehostaa sen vaikutusta.
Merkkinä Skorpioni symboloi uudistautumista ja uudesti syntymistä. Tämän täysikuun aikana on siis erityisen otollista päästää irti kaikesta vanhasta painolastista ja manifestoida sitä, mitä elämältään haluaa. Kannattaa myös tsekata, onko helmikuun 9. tienoilta joitakin keskeneräisiä asioita, jotka nyt viimeistään pitäisi saattaa päätökseen.
Mutta katsotaanpas nyt ne kortit!
Mahdollisille uusille kävijöille tiedoksi, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

1. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
 2. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.
3. Miekkojen Kuningatar
Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.
Ihan ensimmäiseksi sellainen huomio, että kaikki tämän viikonlopun kortit ovat hovi-kortteja. Se viittaa aivan selkeästi siihen, että ihmissuhteet ovat pinnalla ihan riippumatta siitä, minkä kortin sattui nostamaan. Toivottavasti karanteeniaika ei ole koetellut lähimpiä suhteitasi tarpeettoman lujasti – ja toivotan tosi paljon voimia kaikille, jotka kamppailevat poikkeusolojen aiheuttamissa (tai esille nostamissa) ihmissuhdekriiseissä.
Itselleni nostin ykkösen eli maljojen kuningattaren – ja voin ihan heti sanoa, että se on yksi lempparikorteistani koko tarot-pakassa! Rakastan sen henkimää lämpimän positiivista ja ei-vaativaa aikaansaavaa energiaa ilman suorituspaineita tai tulosodotuksia. Siis että uutta syntyy ja mennään eteenpäin, mutta pehmeästi, iloisesti ja lämpimästi. Taas kyllä myös hiukan nauratti, miten täydellisesti kortti sopii tilanteeseeni. Koti on, monestakin syystä – eikä vähiten olosuhteiden pakosta – erittäin tärkeässä asemassa. Ja uuden syntymääkin olen hautonut jo jonkin aikaa… pikkuhiljaa pitäisi alkaa tehdä päätöksiä, mutta lupaan, että kerron niistä enemmän sitten, kun sen aika on!
Ihanaa viikonloppua ja hyvää vointia!! Nyt kantsii muuten napata kamera kainaloon ja lähteä ottamaan hienoja kuvia superkuusta, jos vain taivas on kirkas. Täällä meillä on ollut koko päivän tosi pilvistä, mutta nyt näkyy sininen taivas – eli iltalenkkiä pukkaa!


Eikös se ole niin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – eli käytännössä melkein valmis?
Yksi rakkaimmista suunnitteluprojekteistani on keittiöni remontointi. Pidempään mukana olleille lukijoille sekä ystävilleni tiedoksi: kyllä, kyse on edelleen samasta remontista, josta olen jauhanut jo vuosikausia. Haha! Hiljaa hyvää tulee tai jotain sinnepäin.
Mutta minkäs sille voi, kun jo pelkästään suunnitelmien tekeminen on niin älyttömän kivaa! Tosin nyt jo kouluikään ehtineen projektin pääpiirteet ovat olleet itselleni varsin selvät siitä lähtien, kun sain tämän päähänpinttymäksi muodostuneen idean koko keittiö/ruokailutilan totaalisesta uudistamisesta.
Näin kevyessä kotikaranteenissa tulee hiihdeltyä omien seinien välissä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja olen siirtynyt tuumimisesta toteutukseen useammankin kodinparannusprojektin kanssa. Hyvää ajanvietettä sikälikin, että näin yksikätisenä edelleenkin operoidessa (huoh!) kaikenlaiseen pieneen näpräämiseen hurahtaa helposti kolminkertainen aika.

Päivitin myös keittiöremppahaavekuviani Pinterestin kotikansiooni ja siitä inspiroituneena päätin esitellä unelmiani teillekin.
Tavoitteenani on avoin ja aavistuksen rouhea keittiö, jossa on hyvä laittaa ruokaa – mutta myös tilaa puuhailla kaikkea muuta. Tällä hetkellä ratkaisu on hyvin käytännöllinen “puoliavoin” – eli keittiö ei ole oma erillinen huone, mutta näköyhteys olohuoneeseen on estetty pätkällä seinää, johon on upotettu jääkaappi ja pakastin.
Tarkoitus on repiä kyseinen seinä alas ja rakentaa tilalle keittiösaareke. Ja saarekkeen pääasiallisin tehtävä on toimia Mintun ompelu-, askartelu- & maalaustasona. Siis osana nyt jo vuoden käyttämättömänä lojunutta ateljeeta ennemminkin kuin keittiötä. Vaikka saahan sitä toki keittiöhommiinkin käyttää!

Olen sikäli poikkeuksellisessa tilanteessa, että kaappitilaa on keittiössä yllin kyllin – jopa liikaa. Asunto on modernihko kolmio (talo on rakennettu 2005), selkeästi vähintään kolmen hengen perheelle suunniteltu. Vaikka jopa siihen nähden keittiönkaappeja on tosi runsaasti.
Eihän se nyt välittömästi tunnu miltään valtavalta ongelmalta, että säilytystilaa on yli oman tarpeen, mutta – trust me – tyhjällä tilalla on jokin käsittämätön kyky täyttyä. Niinpä minunkin kaapistot on täynnä mitä ihmeellisintä roinaa.
Lähtöpakkaus edellisestä kodista ei sujunut mitenkään erityisen järjestelmällisesti. Vietin viimeiset kolme päivää ennen muuttoa sairaalassa tiputuksessa ja muuttolaatikot täyttyivät Karkin, Peetun ja heidän ihanien ystäviensä toimesta. Purkuvaiheessa yritimme vain saada laatikot tyhjiksi ja tavarat kaappeihin. Nyt, kun olen kurkistellut varsinkin keittiön yläkaappeihin, löydän sieltä kampetta, jota kukaan ei ole tarvinnut tai kaivannut viiteentoista vuoteen. Vähintään.

Kaikki tämä seli-seli selittely siksi, että tekisi mieleni hävittää keittiöstä kaikki yläkaapit ja laittaa tilalle kauniita puisia avohyllyjä. Tietty kaappejakin vähän tarvitaan ja kyllä kieltämättä hiukan hirvittää, mihin sitten tungen kaiken rakkaan romuni. Seinänpätkän muokkaaminen saarekkeeksi vähentää sekin säilytystilaa jonkin verran.
Kuulen myös korvissani äidin äänen, joka voimakkaasti paheksuen vastustaa avohyllyjä keittiössä. Miten ne on vaikea pitää siistinä ja astiat tulee vain rasvaisiksi ruuanlaiton kärystä. Tähän on onneksi vasta-argumentti ja se on, että rakkaan ystäväni Tinnin keittiössä on ollut since forever avohyllyillä jopa viinilasit, joissa rasvatahrat auttamatta haittaisi enemmän kuin esmes rustiikeissa saviastioissa – mutta homma on toiminut oikein hyvin. Ja Tinnin luona laitetaan välillä paljonkin ruokaa!
Pinterest-kansioiden kokoaminen on muuten aivan älyttömän kätsy tapa selvittää omia mieltymyksiään! Itse tajusin näitä kuvia katsellessani (ja kaikkia niitä muita, jotka löytyvät tästä kansiostani), että eniten haluan tuollaista valkoista suorakaidetta kaakelia. Olin jotenkin ajatellut, että päätyisin joko johonkin luonnonkiven tapaiseen taikka sitten marokkolaistyyppiseen kuviolliseen kaakeliin, mutta näköjään silmääni miellyttää enemmän iisi valkoinen peruskaakeli.
Rouhea tiiliseinäkin olisi tosi makea, mutta mielestäni sellainen näyttää aivan idioottimaiselta, jollei se ole luonnostaan talon oikea seinä, joka on vain kaivettu kipsilevyjen takaa esiin. Tai edes teoreettisesti. Meidän talo on teräsrakenteinen betonitalo, joten en mitenkään voi nähdä tiiliseinää luonnikkaana täällä. Niin kivasti kuin se antaisikin tunnelmaa.

Ihan älyttömästi on kyllä kaikenlaisia pieniä ja vähän isompiakin detaljeja, kun suunnittelee vähän perusteellisempaa remonttia keittiöön. Lattiankin olisin halunnut laittaa uusiksi. Mielessä oli jo tosi ihana tumma grafiitinharmaa, melkein musta, eläväpintainen laatta ja lattialämmitys sen alle. Pikainen tiedustelu sitten osoitti, että ilman lattialämmitystäkin hommasta tulee sen verran tyyris, että parempi tyytyä nykyiseen parkettiin.
Kodinkoneosastoa olen miettinyt myös. Yksineläjälle riittää varmasti jääkaappi-pakastin, en mitenkään haluaisi kahta suurta kylmälaitetta keittiööni. Kunnollinen höyryuuni on ihan must, samoin vihdoinkin induktioliesitaso. Sen sijaan olen ihan vakavissani miettinyt, että luopuisin mikrosta kokonaan. Ruuat saa lämmitettyä kyllä pannulla tai höyryuunissa ja leivät leivänpaahtimessa. Vai olenko nyt ihan ulalla?
Tarviiko ihminen mikroa?
Kaikki kuvat, linkit ja credsit löytyy täältä!

Old stuff