Day: April 16, 2020


Mitenkäs siellä voidaan?
Täytyy sanoa, että vaikka olen periaatteessa liikkeellä (aina) tsemppimielellä ja ihan lähtökohtaisesti uskon asioiden järjestyvän kunnes toisin todistetaan. Ja kyllähän ne aina jotenkin järjestyvätkin. Tänään olo on ollut kuitenkin vetämätön ja harmaa. Tiedän, että niin hurjan monilla on asiat tuhannesti huonommin kuin itselläni. On huolta niin terveydestä kuin toimeentulosta ja monesta muusta asiasta sen lisäksi.
Oma duunini ei ole ollenkaan niitä ensimmäisenä tulilinjalla olevia ja globaalin vakaan yrityksen palkkalistoilla on toki sata kertaa suojaisampaa kuin esimerkiksi elämysbusineksen freelancerina. Silti tänään on ollut aika raskas päivä, kun lomautukset on jaettu sekä itselleni että alaisilleni. Uskon erittäin vahvasti, että tämä on vain väliaikaista, mutta kyllä siellä jossain taustalla kiljuu sisäinen ääni: “Minttu!!! Mikä on sun suunnitelma B!?!”
Eli ihan paras päivä ei tänään ole tosiaankaan ollut, mutta katsotaanpas, jos kortit lupaisivat vähän valoisampaa fiilistä viikonlopuksi.
Tiedoksi mahdollisille uusille lukijoille, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Pyriitti
Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Sitriini
Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

1. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
2. XI – Intohimo
Viikonlopulle on luvassa iloa ja elinvoimaa, jos vain antaa niille mahdollisuuden. Joskus on ihan ihanaa ja rentouttavaa antaa fiiliksen viedä, tanssia (vaikka yksin olkkarissa) ilman ajatusta siitä, miltä näyttää – vain nauttia siitä, että on. Kun hyväksyy sisäisen oman itsensä – juuri sen, joka tanssii hassusti huonon musiikin tahdissa – pystyy löytämään uuden, nautinnollisemman ja energisemmän suunnan elämälle.
Vinkki viikonlopuksi: Me ollaan kaikki aika primitiivisiä otuksia, joten uskalla olla vapaa ja nauttia elämästä, vaikka kaikki ei olisikaan ihan täydellistä.
3. Maljojen Prinssi
Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.
Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉
Piti oikein käydä erikseen tsekkaamassa, millaista kuviota Oinas oikein tekee Merkuriuksen kanssa, kun on niin fyysiset ja positiivista alkukantaista energiaa viestivät kortit nyt ihan kaikille. Mutta eihän siinä mitään – onhan se vaan aivan ihanaa, jos ihan joka hetkeä ei tarvitse viettää angstaamalla nykytilannetta ja tulevaisuutta.
Täytyy tunnustaa, että hirnahdin ääneen, kun nostin oman korttini – kakkosen – eli suuren arkanan Intohimon. Niinkuin tuossa alussa kerroin, oloni on tänään ollut vähintääkin harmaa ja kaukana yhtään mistään, mitä voisi kutsua intohimoksi. Mutta ehkä otan tämän haasteena ja pistän huomenna vähän vanhaa Madonnaa ja Ramonesia raikumaan kaiuttimista. Se saattaa olla juuri se, mitä nyt tarvitsen!
Hyvää viikonloppua! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne! Mikään ei kestä ikuisesti!! Jaksaa, jaksaa! Tsemppiä! <3

Old stuff