Kai te olette kaikki kuulleet, että elämää ja etenkin työuraa tulisi suunnitella? Ilman tavoitteellisuutta ja selkeitä päämääriä sitä vain ajautuu ajelehtimaan sinne tänne – ja riski, että koko elämä hukkuu johonkin haahuiluun, kasvaa olennaisesti.

Meillä on aina puhuttu paljon elämänvalinnoista ja siitä, minne kukin haluaisi olla menossa. Ja khyyllä kai sieltä jonkin pläänin tapainen saattaa hahmottua Mintullakin – ainakin sitten jälkikäteen. Täytyy kyllä tunnustaa, että välillä poden melkoisen huonoa omatuntoa siitä, että olen tällainen tuuliviirihippi. En mitenkään vailla suunnitelmia, mutta niiden toteutumisprosentti on kyllä ihan hävettävän alhainen. Ei niin, että se itseäni mitenkään häiritsisi – päinvastoin – kivaa on ollut, ainakin pääosin, tässä elämän vuoristoradassa, mutta aika surkea esimerkki taidan kyllä olla…

Joillekin elämän suunnitteleminen ja selkeä tavoitteellisuus tuntuu toimivan mainiosti. Ehkä teen jotain väärin? Nyt juuri äkkiseltään en kykene muistamaan ainoatakaan merkittävää asiaa (opintojen lisäksi) elämässäni, joka olisi toteutunut tai johon olisin päätynyt tavoitteen asettamisen jälkeen. No okei, opinnot – ne kaikki kolme lukion jälkeen läpikäymääni – ovat toki olleet tärkeitä juttuja ja niihin en ole vain ajautunut, vaan oikeasti kieli vyön alla ensin hakenut ja sitten tehnyt hikipäässä duunia, että olisin valmistunut.

Osaan kyllä pienemmissä asioissa ajatella tavoitteellisesti ja edetäkin mitenkuten suunnitelmallisesti. Jotenkin kuitenkin big picture on vaikeampi hahmottaa. Olisi jotenkin hienoa, että olisi vaikka sellainen haave, että haluaisi surffiopeksi tropiikkiin tai keramiikkamummoksi Gotlantiin tai perustaa luomutilan tai omistaa elämänsä huono-osaisten lasten auttamiselle. Ja sitten tekisi kaikkensa, että pääsisi kohti tuota tavoitetta. Olo tuntuu aika mitättömältä, kun suurin haave on se, että vois tässä mukavasti elellä ja ehkä keväämmällä käydä Karkin ja Peetun kanssa jossain reissussa.

Tuntuu, että kaikilla fiksuilla ihmisillä on joku agenda, mitä he haluavat elämässään saavuttaa. Haluan olla fiksu ihminen, mutta mission löytäminen vaikuttaa haasteelliselta. En mitenkään (välttämättä) haluaa muuttaa maailmaa, jäädä historiankirjoihin tai edes kirjoittaa sitä kuolematonta romaania, mutta jotenkin tuntuu, että ihan oikeasti pitäisi lopettaa “päätyminen” asiasta ja elämänvaiheesta toiseen ja oikeasti tehdä asialle jotain.

Vai onko se täysin mahdotonta?

Kuva: Doghousediaries