Day: February 13, 2011

Meillä ei ole juurikaan harrastettu nettishoppailua, jos ei nyt lasketa satunnaisia henkkamaukka-tilauksia tai (toistaiseksi) ainokaiseksi jäänyttä tilausta Net-a-porterista joskus vuonna nolla. Peetu on maannut koko tämän viikon enemmän tai vähemmän järkyn kuumeen kourissa ja noin ziljoonan Gossip Girl -jakson lisäksi ainoa, mitä flunssahoureinen neito on jaksanut tehdä on nettiputiikkisurffailu.

Ensimmäisenä himotuslistalle löytyi jenkkiläisen ModCloth -putiikista vaikka mitä ihanuuksia. Röyhelörinnuksinen mekko – samoin kuin kiva ruutuhelmamekko päätyivät ensimmäisenä ostoskoriin. Lopuksi vielä pudottavan suloinen kamerasormus oli klikattava mukaan.

Kaikki kaatui kuitenkin monimutkaisen oloisiin tulli- ja arvonlisäverokoukeroihin, eikä ostoskorin sisältö ikinä päätynyt kassalle asti. Jotenkin sitä nettishoppailunoviisina alkoi jenkeistä tilaaminen ja mahdollisten palautusten järjestyminen arveluttamaan.

Mummulta saadut joululahjarahat kuitenkin polttelivat toipilaan tilillä ja tänään Peetu teki tilauksen Forever21:lle. Pikaista kotiintuloa odotellaan parille mekolle, parille kaulakorulle ja yhdelle sormukselle.

Forever21 2

Forever21 1

Forever21

Vähän kyllä jännittää paketin saapuminen. Forever21 -kamppeista kun on tullut kuultua sekä ylistäviä että vähemmän mairittelevia arvioita…

Old stuff