Month: October 2009

Olen saanut paljon kyselyitä sekä meilillä että tänne blogiin liittyen SOUK-shoppailukeskuksen tilanteeseen. Totuus on lyhyesti ja ytimekkäästi se, että Drottingatanin huippu ostospaikka on tosiaan sulkenut ovensa. Ihan kokonaan. Eikä kenelläkään tunnu olevan pienintäkään hajua, mitä siihen on tulossa tämän jälkeen.

Sulkeminen oli ilmeisen suuri yllätys myös SOUKin putiikeille. Pistäydyin vain pari päivää ennen TopShopissa ja silloin kaikki myyjät olivat epätietoisia tulevatko vielä viikonloppuna töihin vai eivät. Eipä tarvinnut mennä.

Tällä hetkellä keskustan ainoa TopShop löytyy Gallerian-ostoskeskuksesta Hamngatanilta. Monkeja on aika monta, keskustan tuntumassa pyöriville varmaan Sergelgatanin putiikki on lähin. Beyond Retro on avannut uuden putiikin vähän pidemmällä Drottningatanilla. Siellä kannattaa ehdottomasti pistäytyä. Mukavat tilat ja hillittömästi kaikkea ihanaa kampetta!

Aika monia SOUKin pienempiä putiikkeja ei löydy enää ollenkaan keskustasta, mikä on tietty harmi, sillä lyhyellä reissulla harva jaksaa vaivautua Kista Galleriaan asti. Warehouse ja Oasis sentään majailevat edelleen Gallerianissa.

Missasitko torstaisen Muodin huipulle extran ja erityisesti Mintun älykkäät hölinät siellä? Tsekkaa ohjelma täältä: Muodin huipulle extra (Aika uskomatonta muuten nähdä itsensä oikeen teeveessä… Ha ha! Ja onko mulla tosiaan tuollainen kaksoisleuka… :D)

Viimeaikaisia ostoksia laimentamaan tv-elämyksen aiheuttamaa järkytystä…

Syksy tulee – sormettomat/tumput -hybridi toimii!
Täydennystä sukkisvalikoimaan. Paljaiden säärien aika on taas hetkeksi ohi…
Helmipampulakoru TopShopista.
Ihanan pehmoinen angora-neuletakki TopShopista. Diggailen täysillä lyhyttä mallia ja 3/4-hihoja.
Hassu ryttypompulahuivi TopShopista.

Keltaisesta Beyond Retro -pussukasta paljastui TÄYDELLISET mustat mokkanahkaiset OTK-bootsit! Kävi aivan mielettömän uskomaton tsäkä, että satuin huomaamaan ihanuudet putiikin käsittämättömässä tavarapaljoudessa!
Bootsit ovat hädin tuskin käytetyt. Pohjan kulumien perusteella niitä on pidetty yhden tai kaksi kertaa ja silloinkin todennäköisesti sisätiloissa. Siksi en pitänyt 40 euron hintaa pahana.

En siis kertakaikkiaan tajua Peetun kameran asetuksia… Sen takia päivänasukuvat ovat vaihteeksi rikollisen rakeisia.
Uutukaiset pääsevät heti tänä iltana edustamaan TopShopin Vip-shoppailuiltaan, Beyond Retron Drottninggatanin putiikin avajaisiin ja Café Operaan “Made in the Shade” -tapahtumaan.

Säästän teidät useammilta otoksilta, mutta yksi nyt kuitenkin koko asustakin…

  • neule, Ida Sjöstedt
  • hame, Matthew Williamson for H&M
  • bootsit, 2nd Hand

Pepe Jeans lanseeraan ensi keväänä hauskan Andy Warholin lengendaarisia printtejä hyödyntävän vaatemalliston. Omaan makuuni pop-art -nassuilla tai Campellin keittopurkin kuvilla kuorrutetut mekot ja tunikat ovat vähän too much. Sen sijaan joku namun värinen t-paita voisi hyvinkin mahtua kokoelmiini.
Marilynin seuraksi vain über-kulahtaneet farkkushortsit, kirkkaankeltaiset lipsut ja oliivinruskeiksi paahtuneet sääret. Nam!

Rokkidiggarit voivat halutessaan tunnustaa väriä oikein kunnolla. Vai mitä sanotte Elvis-shortseista ja Beatles-paidasta?
Shortsit on Pepe Jeansin Andy Warhol -mallistosta ja Beatles-paita Ben Shermanin.

Olen ehkä maailman surkein tekemään 2nd hand -löytöjä, mutta eilen silmieni eteen hyökkäsi jotain aivan mahtavaa…
En tiedä voiko oikeastaan puhua löydöstä, sillä 40 euron hinta on kieltämättä aika paljon käytetystä tavarasta. Mutta mutta, ymmärrätte varmaan, kun raksuni pääsee esittelyyn päivän asun yhteydessä vähän myöhemmin tänään!

Old stuff