Month: August 2009

Kaupallisuus on olennainen osa muotia. Muoti-ilmiöiden synty ja trendien leviäminen on lähestulkoon mahdotonta ilman suhdetta ostamiseen. Myös ns. “vihreät” aatteet määritellään kaupallisuuden avulla – useimmiten joko ostamisesta pidättymisen kautta tai ostokäyttymisen suuntaamisella kestäviin valintoihin. Kaupallisen puolen ohella muoti on kuitenkin myös ilmaisumuoto, joka voi olla lähempänä taidetta kuin perinteistä käyttömuotia.

Loppuviikon ajan on Tukholmassa mahdollisuus tutustua nuorten suunnittelijoiden muodin ja taiteen rajapinnalla oleviin teoksiin Modevandring -tapahtumassa. Näyttelyn tarkoituksena on herättää ajatuksia muodin ja ylipäätään pukeutumisen merkityksestä minuuden ja identiteetin rakentamisessa, muodin suhteesta kulutukseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteiskuntaan.

Itse tapahtuma koostuu kahdesta osasta, jossa lähtökohtana on mukana olevien suunittelijoiden teoksista, valokuvista ja video-installaatioista rakennettu näyttely ja lisäksi viikonloppuna on mahdollisuus kiertää heidän ateljeissaan. Nimi “Modevandring” (muotivaellus) viittaa siis sekä konkreettiseen kulkemiseen ateljeesta toiseen että ajatukselliseen vaellukseen.

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Osoite:
Stationhuset, Torsgatan 5 (vanha tiilirakennus pienen aukion perukalla)

Näyttelyn aukioloajat:
ke-pe 26. – 28.8. klo 12 – 19
la-su 29. – 30.8. klo 11 – 20

Ateljeet avoinna:
la-su 29. – 30.8. klo 12-17

Lataa tapahtuman kartta:
täältä

Kun käytännössä jakaa vaatekaapin sisällön parin muun kanssa, ei ole ihan harvinaista, että hiljaa mielessä suunniteltu asukokonaisuus päätyykin jonkun muun päälle. Olin ajatellut lähteä päivän seikkailuihin pukeutuneena rennosti ihanaan Moscow-Paris -teeppariin, yhdistettynä haaleansinisiksi kuluneisiin farkkuihin ja valkoisiin tennareihin. No, suunnitelmiin tuli muutos, kun samainen paita ehtikin päätyä Peetun ylle…

Image and video hosting by TinyPic

Hiusten leikkaaminen itse, ex-tempore, vessan peilin ääressä, Fiskarsin kynsisaksilla on näköjään geeneissä. Tosin Mintun edellisestä kynsisaksi-attackista on jo jonkun verran aikaa. Ihan nasta pörrö Peetun kampauksesta tuli – eikö vaan? Lyhyempänä ja kerrostettuna ainakin taipumus rentoon kihartumiseen tulee paremmin esiin.
Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

  • t-paita, MTWTFSS
  • farkut, Cheap Monday
  • tennarit, Converse

Kävin tosiaan viime viikolla katsomassa Amodóvarin tuoreimman leffan, Särkyneet syleilyt. Muistin taas, miksi aikoinani olin elokuvafriikki ja leffakerhokantis.


Menkää hyvät ihmiset katsomaan Erinomainen Elokuva!

Anna Wintourista voi olla montaa mieltä, mutta hän on kiistatta tämän hetken muodin vaikutusvaltaisin gate keeper. Mahtaakohan siitä huolimatta The September Issue -leffa ikinä päätyä teattereihin näillä leveysasteilla?

OBS! OBS!! Tänään on viimeinen päivä, kun Go 4 it vol. 2 -putiikin uutuustuotteita voi tilata alennetulla hinnalla!
Tsekkaa kaikki ihanuudet täältä: Uutta !!
Old stuff