Month: May 2009

Helsinki Vintage järkätään jälleen syksyllä. Tällä kertaa päivämäärä 27.9.2009 on bookattu kalenteriini ja olen ehdottomasti paikalla! Tapahtuma siirtyy isompiin tiloihin Kaapelitehtaalle, mikä on varmasti ihan paikallaan, sillä ainoa kritiikki, mitä kuulin edellisestä häppeningistä oli, että välillä oli vähä turhankin tiivis tunnelma…

Bongasin tapahtuman pääjehun Lotta Nyqvistin haastattelun tuoreesta CityVice-blogista. Kandee kuunnella, mitä Lotta tuumii esim. vintagesta ja tapahtumasta muutenkin!

Tulikin tuossa jo hieman vihjattua Bemzin yhteistyöstä Marimekon kanssa. Edellisen postauksen kuvassa Ikea-klassikko Klippan on verhoiltu Marimekko-klassikkoon Unikkoon. Monilla suomalaisilla Unikko tulee jo korvista – eikä mikään ihme, aika hyvin ryöstöviljely näkyy täällä Ruotsissakin. Sen sijaan suurilla Amerikan ja Australian markkinoilla kuulemma juuri tällainen skandinaavinen muotoilu, joka ei ole ihan niin superpelkistettyä, menee himaan ihan täysillä.
Bemzin valikoimista löytyy kuitenkin monta muutakin Marimekko-kuosia kuin Unikko. (Btw. Unikkoa saa punaisena ja mustana – ketä sattuu kiinnostamaan…). Esimerkiksi Tomelila-nojatuoli näyttää aivan totaalisen toiselta verhottuna puna-pinkkiin Fandangoon.
Hintatasoltaan Marimekko-päälliset kuullostivat mielestäni vähintäänkin siedettäviltä. Kankaat ovat kaikki paksua ja erittäin hyvin kulutusta kestävää laatua – eli siis Marimekon normaalia sisustuskangasta. Ihan tarkkoja hintoja ei vielä ollut tiedossa, mutta arviolta saman kangasmäärän ostaminen itse Marimekon kaupasta kuin mitä tietyn huonekalun verhoiluun tarvitaan, tulisi kalliimmaksi kuin valmiin Marimekko-päällisen tilaaminen Bemzistä!
Aikas modernilta näyttää Joonakseen verhottu Klippan!
Pikkuiset Ikea-nojatuolit näyttävät jotenkin rehvakkailta Marimekko-verhoiluineen!
Ilmeisesti Ikea suhtautuu hyvin positiivisesti Bemzin busineksiin. Ja toisaalta mikä ettei – lisäähän tuollainen palvelu vain heidän tuotteittensa monikäyttöisyyttä. Vaikka toisaalta Ikean kaupankäyntiä saattaa häiritä se, että Bemz pidentää huonekalujen käyttöikää, sillä yleensä ensimmäisenä kulahtaa verhoilu ja nyt voi uusimalla pelkän päällisen välttää uuden sohvan hankinnan…
Ilmeisesti Marimekko-yhteistyön kunniaksi koko pressitilaisuus oli sisustettu väljästi perineiseen Suomi-design -teemaan.

Bemzin Marimekko-päälliset on tilattavissa heidän verkkokaupassaan 27. toukokuuta alkaen.

Eikä tämä ollut maksettu tai edes muodollisesti sponsoroitu mainos. Jotenkin sitä täällä “kaukomailla” (haha) aina tuntee hurjia isänmaallisuus-väristyksiä, kun muut hehkuttavat jotain, mikä tulee omasta kotimaasta ja johon on kasvanut itse kiinni… 🙂

Päivän ohjelmassa oli pieni pressitoimistorundi. Tällä kertaa katselin pääasiassa sisustusjuttuja Lexingtonilta ja Gantilta, mutta tsekkasin myös Elloksen tulevan syksyn vetimet. Ellos vaikutti varsin lupaavalta… varsinkin monet kengät ovat suorastaan himottavia. Kuvia tulossa hetpaikalla, kun saan niitä purettua kamerasta.

Uutukaiset Kedsit toimivat mainiosti sekä teknisesti että päivän business casual asun osasena.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

  • jakku, Hope
  • t-paita, H&M
  • farkut, Cheap Monday
  • tennarit, Keds

Päivän ehkä mahtavimmasta uutuudesta vastasi Ikean huonekaluihin laadukkaita irtopäällisiä valmistava Bemz. He ovat tuomassa markkinoille laajan valikoiman tuotteita yhteistyössä Marimekon kanssa! Toukukuun lopussa on mahdollista valita yli kymmenestä eri Marimekon kankaasta uusi päällinen vanhaan Ikea-sohvaan, -tuoliin, -rahiin jne. Aika mahtava juttu mielestäni!

Image and video hosting by TinyPic

Minttu ja Bemzin pääsuunnittelija maireina Unikko-kankaaseen verhotulla Klippan-sohvalla. 🙂

Aivan kihisen ja tikahdun innosta!! Ette voi uskoa, minkä puhelinsoiton sain juuri, kun olin juoksemassa (vähän jo puuduttavan pitkäksi äitymässä olevaa…) 25 km treenilenkkiä maratonia varten!! Heeringiltä soittivat ja sanoivat, että mulle on paikka varattuna Singaporen reissulle!! Käsittämättömän unbelievable!! (käytän nyt tässä postauksessa koko viikon huutomerkkivaraston – ok?)

Matkaan lähdetään kesäkuun 2. päivä Singapore Arlinesin tunnetusti hyvän palvelun saattelemana.
Ihan näin rehvakkaissa loosheissa tuskin meikäläisiä istutetaan, mutta hui hai – pääasia, että pääsee mukaan!

Vielä en ole saanut matkaohjelmaa, enkä kyllä mitään muutakaan sen tarkempaa infoa. He halusivat tietty ensin tarkistaa, että pystynkö ylipäätään lähtemään tuolloin.
Matkan pääohjelma Heering Accesorize kisa vie tietysti yhden illan, mutta varmasti ehdimme kierrellä Singaporessa vähän muutenkin. Pikkuisen jänskää, ketä kaikkia muita on lähdössä mukaan. No, eiköhän sieltä mukavaa porukkaa löydy.

Loppukilpailun näyttämönä toimii vähintäänkin legendaarinen Raffles-hotelli. Ihan satavarma en ole siitä, majoitetaanko meidät kaikki samaan paikkaan, mutta jotenkin loogiselta se tuntuisi, koska Raffles on yksi kisan sponsoreista.
Jokatapauksessa mielettömän mahtavaa, että pääsen mukaan tuollaiselle reissulle ja blogin välityksellä pääsee mukaan fiilikseen ken haluaa. Heti puhelun päätyttyä iskikin jo karsea paniikki – löytyykö garderobista mitään, minkä kehtaisin ottaa mukaan tuollaiselle reissulle?? (Ja voi vietävä, että menin pihiyspuuskassani palauttamaan sen pinkin cocktail-mekon!) Kilpailun finaaliin pitäisi nyt ainakin olla jotain edustavaa päällä. Ja lisäksi mielellään suomalaista, kun kerran kansainvälisessä muotiporukassa ollaan liikkeellä… Hjälp!! ;D

H&M:n yhteistyömallisto Matthew Williamsonin kanssa saa jatkoa. Oikeastaan jo päätin, että edelliset hankinnat saavat riittää, mutta pieni vilkaisu uutukaisten verkkosivulle aiheutti vakavaa kutinaa… Ostoslistalle hinkuavat:

Herkulliset bikinit

Biksujen malli vaikuttaa oikein lupaavalta, kuosi on vähintäänkin kesäisen makoisa ja bandeau-yläosa olisi ihan ehdoton. Melkein voisin kuvitella, että kurkistan, josko tuollaiset olisi mahdollista metsästää torstaina, kun vetimet saapuvat putiikkeihin.

Aprikoosin väriset shortsit
Just passeli pituus punteissa, suloisesti auringonhaalistama sävy ja nasta vetskariyksityiskohta. Tosin voipi olla, että värisävy ei ole päällä kovin pukeva ennenkuin sääret ovat saaneet aimo annoksen aurinkoa.

Läpikuultava huitulajuttu
Periaatteessa “viralliset” ranta-asut eivät oikein ole Mintun juttu, mutta hippikirjava liehuke iski jostain syystä ihan täysillä. Todennäköisesti ei tule päätymään ostoskoriin, mutta täytyy tunnustaa, että mieli kyllä tekisi. Miten kiva tuollainen olisikaan heittää bikinien päälle rantsupäivän päätteeksi…

Turkoosi hamonen

Vaikuttaisi olevan malliltaan tismalleen sama kuin aikaisempi hankintani. Hame istuu kuin valettu, joten houkutus hankkia samanlainen, mutta vähän kesäisempänä ja vähemmän juhlavana versiona on kyllä suuri.

Oletko tsekannut Matthew Williamson for H&M rantsumalliston? Aiotko tehdä hankintoja vai jätätkö väliin?

Old stuff