Tajusin juuri, että tarvitsen uusia kauniita alusasuja. Aamulla iski välitön tarve kipata koko lingerie-laatikkoni sisältö roskikseen. Olkoonkin klisee, mutta hyvän olon ja svengaavan pukeutumisen perusta on alusasut, jotka saavat mielen hyväksi.
Kaikkein eniten houkuttelisi hankkia läpikuultavia, sensuelleja juttuja viettelevän puuterisissa sävyissä.Stella McCarney saisi mielellään tulla ja täyttää luomuksillaan laatikkoni. Kannattaa tsekata lisää fiiliskuvia täältä… Hiippailla laiskasti ympäriinsä aamuauringon paistaessa silmiin – why not?
Luin jostain (täydellisen epätieteellisen) ostokäyttäytymistutkimuksen liittyen juuri alusvaatteisiin. Sen mukaan stringien myynti on romahtanut 90-luvun lopun jälkeen ja tällä hetkellä niiden käyttäjäryhmä on enää noin kolmekymppiset naiset – eli ne, jotka olivat noin parikymppisiä sinkkuja stringien kulta-aikaan.
Alusasukeskustelut eivät yleensä kuulu muotiblogien tyyliin, mutta olisi erittäin mielenkiintoista kuulla, pitääkö kyseinen tutkimus paikkansa. Mikäli omakohtaisten tottumusten kertominen tuntuu liian henkilökohtaiselta, vastaukset voi naamioida tyyliin “mun kaverini”…Jotenkin tuntuu, että päällekäyvä seksikkyys on so last season. Tosin Camilla Norrbackin (kuva yläpuolella) herkkä alusasu voi olla oikeasti jo vähän liiankin mummo. Kuva on kyllä tosi sensuelli.
Toisaalta esimerkiksi Agent Provocateurin valikoimissa on noin ziljoona ihanaa settiä, jotka kelpuuttaisin hyvinkin. Laadun ja viimeistelyn ansiosta AP:n alusasut ovat dirtyimmilläänkin mehukkaita eikä halvan tyrkyn näköisiä.Täydellisen tulkinnan ajan hengestä onnistuu tekemään Stella McCartney. Valitettavasti (tai oikeastaan aika odotetusti) hintataso asettaa tiettyjä rajoituksia ihanuuksien hamstraamiselle.
Calvin Kleinin alusasumallistosta löytyy onneksi normaaliinkin budjettiin sopivia tulkintoja läpikuultavista puuterisävyistä. Tosin budjettivaihtoehtoa Stella McCartneyn sifonkiboksereista en löytänyt.
Pidän myös oikein kovasti Calvin Kleinin läpikuultavista peruspikkareista – tosin en ikuna voisi kuvitella käyttäväni niitä n-a-p:in valikoimien turkoosina. Onneksi niitä valmistetaan lukemattomissa eri väreissä.
Tuli juurikin mieleeni, että KappAhlin Vintage Stories -mallistossa on myös oikein kauniita puuterin sävyisiä alusasuja. Jälleen yksi syy roikkua oven kahvassa maanantaina!
- Onko alusasulla mielestäsi merkitystä pukeutumisessa vai onko pääasia, että jotakin löytyy?
- Mitä tykkäät stringeistä? Ihan jees ja käyttökelpoinen juttu vai joutaisi samaan romukoppaan kultapainettujen toppien, liian matalavyötäröisten farkkujen ja muiden ysärikammotusten kanssa?