Bläääh.
Kelle täällä saa valittaa? Kelle saa valittaa, kun kaikki tuntuu harmaalta ja vaikealta ja inhottavalta? Kun mikään ei huvita eikä saa mitään aikaiseksi? Kun oikeastaan haluaisi, että olisi jo huominen, kun nyt tuntuu niin tylsältä. Mutta ei sitten kuitenkaan, koska huomenna voi tuntua vieläkin kurjemmalta. Sanokaa nyt, kelle täällä saa semmosesta valittaa?
Silmät kiinni ja pakoon todellisuutta -tekniikka auttaa tavallisesti, mutta tänään en melkein edes jaksanut katsoa Golden Globen red carpet -kuvia.
Onneksi yliviileä Maggie Gyllenhaal unelmien turkoosissa leopardi-Lanvinissa oli niiden kolmen ensimmäisen kuvan joukossa, jotka viitsin katsoa ennen tekohymy-yliannostusta. Se piristi hiukan.
Jotain pimeetä huvitusta sain myös miesten ja naisten välisiä eroja selvittelevästä kuvasta. (kiitos Lauri)
Olisikin se näin yksinkertaista.
Jossain muussa mielentilassa repeilisin varmasti tälle pätkälle:
Nyt tuntuu vain, että SATC-leffan ansiosta walk in closet on muodostunut hyväksyttävän ja onnistuneen, onnellisen naisen elämän symboliksi. OBJECTION!
Pikkuisen kyllä ilahduin, kun törmäsin ensimmäisiin kurkistuskuviin Matthew Williamsonin H&M -mallistosta.
Raikkaita värejä ja kukkasia. Se merkitsee, että kesä tulee ainakin. Eikö niin?
Ja kisurintamalle kuuluu ihan hyvää. Feliwayt, muovipäälliset ja kaikenmoiset muutkin vinkit auttoivat pääsemään hankalan vaiheen yli, eikä vahinkoja ole sattunut enää moneen päivään. Lämmin kiitos kaikille lukijoille hyvistä vinkeistä!! Olette ihania!
Ja minäkin joskus.
