J.Lindebergin ystävämyynti osuu syksyn ystissumassa ensi viikolle. Eli kannattaapi suunnistaa Kungsholmenille osoitteeseen Svarvargatan 7, mikäli räätälöidyt vaatteet, tyylikkäät golf-asut ja linjakkaat farkut kiinnostavat.
Avoinna: ke 26.11. – la 29.11. klo 8.00 – 20.00 keskiviikkona ja torstaina sekä 11.00 – 16.00 lauantaina.
Alennusprosentit ovat kuulemma keskimäärin 75% – 80% ja tarjolla on sekä miesten että naisten vaatteita. Tosin suurin osa on kaiketi miesten vaatteita.
Bisquitsilla oli jokin aika sitten erittäin kiinnostava postaus kulttuurieroista, joihin hän on suomalaisena Hollannissa törmännyt. Aloin heti miettiä, mitä kuuluisi omaan TOP vitoseeni. Sillä suomalaisten ja ruotsalaisten välillä on aika paljon – ja välillä tosi rasittaviakin – kulttuurieroja, vaikka lähekkäin täällä pohjolassa asustelemmekin.
Varsinkin alkuaikoina muuttomme jälkeen sain monesti kuulla suomalaisilta tutuiltani, miten helppoa Ruotsiin muuttaminen on, koska kulttuurimme ja tapamme ovat niin samanlaiset. Se pitää varmasti osittain paikkansa, mutta toisaalta selkeitä kulttuurieroja on ehkä helpompi kohdata ja käsitellä kuin epämääräistä tunnetta sokkona suunnistamisesta, mikä oli päällimmäinen tunteeni Tukholmaan muuton jälkeen. Useimmat asiat, tavat ja sosiaalisen kanssakäymisen koodit ovat melkein samat ja erot pieniä, mutta koodistoa tuntemattomalle varsinaisen hämmennyksen lähde.
Ruotsalaisten ja suomalaisten välisten kulttuurierojen TOP 5 Mintun mukaan:
1. Vänkääminen
Ruotsalainen on kuluttajana ja yhteiskunnan jäsenenä arvonsa ja oikeutensa tunteva olento. Niinpä edes Systembolagetin myyjän sana ei ole laki, vaan kaikesta voi neuvotella. Täynnä olevaan ravintolaan löytyy pöytiä, kaupassa saa alennusta ja tunnelbanan tarkastusmaksua ei tarvitse maksaa, kunhan vain jaksat vängätä. Olennaista on tietenkin, että jokainen ruotsalainen uskoo olevansa oikeassa ja valitettavan monet asiakaspalvelijat eivät tee “kaikkea” asiakkaan eteen, jos palvelua ei osata vaatia. Suomalaisena usko mitä sinulle sanotaan -kasvatuksen saaneena vänkäämissessioiden seuraaminen on jotenkin hävettävää, vaikka samalla tiedostaa, että monet edut jäävät varmasti saamatta, kun ei jaksa pitää puoliaan. Ja hidastaahan se muiden asiakkaiden palvelua, kun joku on aina vaatimassa ersättningiä.
2. Pakollinen yhteisymmärrys
Bisneskulttuurierojen klisee on ruotsalaisten tarve neuvotella ja vatvoa asioita – ihan pikkuriikkisiltäkin tuntuvia asioita – määrättömän pitkän ajan. Yhteisymmärryksen saavuttamiseen käytetään aikaa ja vaivaa. Ymmärrän kyllä, että päätökseen sitoudutaan paljon lujemmin, jos kaikki seisovat sen takana. Välillä kuitenkin jatkuva fikaaminen ja asioiden kääntely tuntuu loputtomalta ja herää epäilys, onko kenelläkään enää käsitystä a) mistä oli kysymys b) halutaanko asiassa ylipäätään päästä sopimukseen.
3. Ei-sanaa ei käytetä
Ruotsalaiset ovat kovin ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä. Toisen tunteita ei haluta missään tapauksessa loukata ja pahan mielen aiheuttaminen on perisynti numero 1. Koska lapsillekaan ei yleensä sanota suoraan ja selvästi ei, harvat aikuisetkaan hallitsevat kyseisen tärkeän pikkusanan käytön. Puhutaan siitä myöhemmin, palataan asiaan toisella kertaa, voisiko tätä miettiä vielä hiukan lisää, ovat käytössä olevia kiertoilmaisuja kieltolauseelle ja tarkoittavat käytännössä ei, unohda koko juttu. Suomalainen käyttää toki samoja lauseita, mutta palataan asiaan toisella kertaa tarkoittaa, että asiaan oikeasti palataan!
4. Tasa-arvon liioittelu
Nykyiset aikuiset ruotsalaiset on kasvatettu aidosti tasa-arvoisiksi. Mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki (tai kukaan?) sitä oikeasti käytännössä olisi, mutta kaikki näkyvät teot pyritään tekemään niin tasa-arvoisiksi kuin mahdollista. Periaatteessa siis aivan ihailtava ja tavoiteltava asia, mutta käytännössä se johtaa moniin hullutuksiin. Kouluissa ei vietetä tietenkään täkäläisen perinteen mukaisia joulujuhlia, ettei muiden uskontokuntien edustajat tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Erikoisemmalta sen sijaan tuntuu, että kaikenlaiset joulujuhlien vietot ovat pannassa. Eihän joka puolella maailmaa vietetä joulua – joku voisi pahoittaa mielensä! Pahimmillaan tasa-arvon tavoittelu johtaa siis siihen, että kivat perinteet ja mukavat tapahtumat jätetään pois päiväjärjestyksestä, koska aina on joku, joka voi loukkaantua tai tuntea olonsa ulkopuoliseksi.
5. Pakko-sosiaalisuus
Ruotsalaiset itse vitsailevat olevansa Pohjolan hiljainen kansa. Saattaa pitää paikkansa, jos vertailukohtana on amerikkalaiset tai… ei nyt itseasiassa tule oikein mieleen muita stereotyyppisesti suupaltteja kansoja. Vaikka olenkin tamperelaisen mittakaavan mukaan lähes rasittavuuteen asti ekstrovertti suupaltti, käy ruotsalainen sosiaalisuusnormi välillä hermoille. Enkö voisi vaan viedä roskat roskiin, ilman että pitää kelata koko suvun kuulumiset jokaikisen naapurin kanssa? Ja miksi ihmeessä ei ole ookoo lukea lehteä samalla, kun syö lounasta? Edes joskus?
Bisquitsin postaukseen tulikin jo mahoton määrä omia kokemuksia, mutta olisi hauska kuulla niitä lisää! Ja varsinkin, jos on makoisia kokemuksia ruotsalaisten kanssa elämisestä. Vertaistukea… 🙂
Normaalisti näin pressiviikolla eri toimistot pitävät avoimia ovia ja vaikka vieraiden viihtymiseen onkin panostettu monessa paikassa kovastikin, tarkoittaa mallistoihin tutustuminen lähinnä henkareissa roikkuvien releitten selaamista. Perusteinifarkkumerkki JC esitteli eilen illalla kevään 2009 -mallistojaan varsin persoonallisella tavalla. Mallit oli nimittäin laitettu pariin eri “akvaarioon” ja vieraat saivat tutustua mallistoihin kurkistelemalla tarkoitukseen varatusta ikkunasta.
Kummassakin akvaariossa oli neljä mallia, jotka puuhailivat omiaan: soittelivat, joivat kahvia, pitivät hauskaa ja kävivät välillä vaihtamassa vaatteita akvaarioon sijoitetussa pukukopissa.
Päättelimme lopulta, että pleksi-ikkunat olivat varmasti peiliä akvaarion sisäpuolelta, sillä mallit kävivät ikkunoiden edessä kohentelemassa kampaustaan ja meikkiään aina välillä.
Mielenkiintoinen ja taatusti erillainen pressinäytös. Häppeningi jäi hyvin mieleen, vaikka vaatteiden yksityiskohdat, materiaalit sun muut detaljit jäivätkin syynämättä.
Tykkäsin jo männävuosien JC-kampiksesta “I’m in the band”-teemalla. Parin musisoivan tyttären äippänä silti ihmettelin, miksi molemmissa akvaarioissa vain pojille oli annettu soittimet. Ei luulisi, että kitaransa tuntevia mallityttöjä olisi ihan mahdotonta löytää…
Niin ja ne vaatteet. Ihan jees. Taattua JC:tä – luulisin – ei ainakaan pistänyt negatiivisessa mielessä silmään, kun hieno kokonaismeininki vei päähuomion.
