Day: August 29, 2008

Eilinen häppening, Seat Ibizan lanseeraustilaisuus, oli yllättävän mielenkiintoinen tilaisuus. Tosin suhteeni autoihin ei muuttunut yhtään sen vähemmän pragmaattiseksi, mutta muuten aloin miettiä moniakin markkinointiin liittyviä kysymyksiä. Aikuiset, työssäkäyvät, itsenäiset naiset ovat suuri, mutta hankala kohderyhmä. Itsenäinen, kriittinen ja skeptinen nainen ei halua tuhlata rahojaan tyhjään imagoon vaan haluaa täyden vastineen rahoilleen.
Mikä ei ole mielestäni mitenkään ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että tässä autotilaisuudessa esitteen tutkituin sivu oli auton värikartta. Nykyteknologian aikana kuvittelisi kaiken toimintaan liittyvän olevan kunnossa, jolloin ainoa, mihin oikeasti voi vaikuttaa, on auton väri.
Autofirman edustajat olivat sangen kiinnostuneita, kun kerroin Nissan Micran bloggareille suunnatusta markkinointikampanjasta ja Micra Cuts -blogista. Varsin kohtuullinen tapa saavuttaa vaikea female professional -kohderyhmä.
Seat on kuulemma alunperin Espanjalainen merkki. Ihan uutta Mintulle, mutta teemaan sopivat tapakset maistuivat kyllä mahottoman hyviltä. Erityisesti halstrattuun pekoniin käärityt viikunat… I know, I’m bad!! 😀
Trendiluennolla esitellyt tärkeimmät lähitulevaisuuden trendit tuntuivat niin itsestäänselviltä, että niiden on pakko pitää paikkansa. Kolme vahvinta kuluttajakäyttäytymisen trendiä kuuleman mukaan ovat:

1. Ympäristöminimalismi. Voimakkain piirre on kestävien hankintojen tekeminen vastakohtana “käytä kerran ja heitä meneen” -periaatteelle. Ympäristöajattelusta tulee perusnormi, jolloin kertakäyttökulutuksesta tulee paheksuttavaa. Vanhojen materiaalien (pellava ja villa vaatteissa, mänty (jaiks!) sisustuksessa) paluu.

2. Viva Vintage. Kaipuu turvalliseen menneisyyteen. Tyyli-inspiraationa vanhempien ja isovanhempien 50- ja 60-luku. Kulutus suuntautuu sekä aidosti vanhoihin että aikakauden henkeä huokuviin tavaroihin.

3. Henkilökohtaisuus. Tarina tuotteen takana on tärkeä. Miksi juuri tämä tuote on olemassa? Miksi suunnittelija on yhdistänyt keltaista pleksiä ja mustaa samettia? Haluamme olla viiteryhmämme hyväksymiä, mutta kuitenkin individualisteja. Voinko lisätä oman kädenjälkeni tuotteeseen?

Päivän ostos: valkoinen peruspaitapusero Whyredin mallistosta. Kaikki pidempään blogiani lukeneet tietävät, että täydellisen valkoisen paidan metsästys on ollut yksi projekteistani jo pidemmän aikaa. Whyredin paidalla on kaikki mahdollisuudet täyttää vaativat kriteerit…

Törmäsin eilen ennen Seatin lanseerausbileitä Kunsträdgårdenissa tyylikkääseen Carolineen. Caroline on Saksassa asuva ruotsalainen näyttelijä. Lyhyt korkeavyötäröinen hame ja greiget Maryjanet toimivat hienosti kontrastina heppakuvioiselle villapaidalle ja pitkälle palmikolle. Mintun streetstyle-kuvaajan taidot vaativat näköjään hiukan hiomista, sillä en tajunnut ollenkaan kysyä, mistä asun eri osat ovat peräisin…

Nicole Kidman, tässä jo melko näkyvästi raskaana, saa Mintun himoamaan klassisen mallista lyhyttä farkkutakkia. Löytyyhän varastoistani Cheap Mondayn kimonohenkinen farkkutakki, mutta se on fiilikseltään aika erityylinen…

Old stuff