Day: August 4, 2008

Huomenna illlalla Minttu suuntaa Siljan uutukaisella Galaxy-laivalla kohti Suomea ja Tamperetta. Matkan päämissio on osallistua vanhan ystävän häihin, vaikka muutakin mukavaa reissuohjelmaa on tiedossa.
Häät ovat aiheuttaneet lievän pukeutumisstressin, sillä garderobistani ei yllättäen löytynytkään mitään sopivaa aikuismaista päivähäihin, joiden vastaanotto-osuus pidetään kotona.
Alkukesällä nähdyn Filippa K:n muotinäytöksen jälkeen mielessäni on kummitellut malliston vaalea heiluvahelmainen hame. Ihan valkoistahan ei perinteistä kiinni pitävien häihin sovi häävieraiden laittaa, mutta luonnonvalkoinen ja beige lienevät okei kuitenkin.
Omista varastoistani löytyi luonnonvärinen raakasilkki, josta on varmaan ollut joskus tulossa hillityntyylikkäitä koristetyynyjä makuuhuoneen sängyn päälle. No, onneksi Mintun projekteilla on välillä taipumus venähtää ja saatoin nyt hätsynpikaa paniikkiommella häihin mahdollisesti sopivan hameen. Kankaan oikea sävy on lähempänä beigeä kuin luonnonvalkoista. Tosin kangasta oli sen verran naftisti, että pituus on enemmän Miu Miu kuin Filippa K. Karkin ensimmäinen spontaani reaktio oli äiti sä näytät ihan kermaleivokselta. Mutta uskon/toivon/luulen, että tämä kyllä toimii… Pakko toimia!
Nyt tarvitsen vielä sen HOPEn jakun, josta jankutin jo aikaisemmin. Paidaksi kirkkoon kelvannee siisti valkoinen t-paita. Eihän se jakun alta paljoa näy. Illan vastaanotolle voisin vaihtaa mustan himmeästikiiltävän neuletopin, joka on ollut esittelyssä ainakin Amsterdamin reissun yhteydessä.

Eiköhän tää kuulkaa tästä selkiinny…

Kauluspaita, Filippa K
Filippa K Man -malliston valkoinen jumalaisen ohuesta napakasta puuvillabatistista valmistettu kauluspaita. Karpalonpunainen ruudutus tekee paidasta mielestäni hyvin naisen garderobiin sopivan. Hihat ovat tietty liian pitkät, mutta ajattelin joka tapauksessa pitää niitä käärittynä. Muuten paita istuu just sopivasti, väljänrennosti olematta teltta – ihan niinkuin halusinkin! Takuuvarma hittipaita viileämmille keleille.

Niittivyö, Filippa K Vanhan hopean värinen kapea niittivyö on siitä hauska, että se kuuluu kieputtaa kaksi kertaa vyötärön ympäri. Tämän on tarkoitus olla vähän sivistyneempi vaihtoehto sille pyramidiniittiselle hevarivyölle, joka on ollut tähän asti ainoa niittivaihtoehtoni. Lisäksi vyö on tarpeeksi pitkä, että sen voi kiinnittää rennosti solmulla.

Teeppari, Filippa K Rauhallisen tummansininen unelmanpehmeä takaa syvään uurrettu teeppari. Avoimet selät ovat näköjään se juttu, joka juuri tällä hetkellä kolahtaa.. Vielähän sitä riittää aurinkoa ja lämpimiä ilmoja – eiks sovita niin!?

Nilkkurit, WhyredVielä julkaisemattoman syksyn ostoslistan ykköstärkeimpänä hankintana oli mustat siistit, mutta ei luonteettomat nilkkurit. Enpä voinut aavistaa, että ne hyökkivät vastaani varustettuna käsittämättömällä aleprosentilla jo ennenkuin olen edes ehtinyt stressata aiheesta! Nilkkurien löysän varren sisäosa on myös nahkaa ja tarkoitukseni on kääntää varsi käytössä matalaksi.

Miähellekin jotain
Pikkutakit HOPEn (puuvillasekoite) ja Acnen (villakangas) valikoimista sekä perusmustat farkut Acnelta. Kyllä sen nyt kelpaa! 🙂

Hip Hei! Maanantaissa ollaan taas ja on uuden arvonnan aika!

Tänä maanantaina toivoisin käytännön vinkkejä ja siksi viikon arvontakysymys on:

Mitä leffateattereissa pyörivää elokuvaa kannattaisi mennä katsomaan?

Arvontapalkintona tällä viikolla:
Max Factorin Earth Spirits -sarjan ruskea luomiväri, sävy 105 Terra Firma.

Arvontaan osallistuvat kaikki maanantaihin keskiyöhön mennessä kommenttilootaan jätetyt vastaukset. Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa tiistai-iltana, jonka jälkeen voittajalla on torstaihin aikaa ilmoittautua. Perjantaina arvotaan tarvittaessa uusi voittaja.

Entiseen tapaan on mahdollisuus tuplata voittotsäänssinsä laittamalla linkin arvontaan omassa blogissaan. Koska vastausaikaa on vain yksi päivä, pitäisi linkinkin osua maanantaille. Linkistä kannattaa laittaa maininta kommentteihin, että osaan tehtailla kaksi arpalippua.

Tämän maanantain kysymys on siis:

Mitä leffateattereissa pyörivää elokuvaa kannattaisi mennä katsomaan?

Old stuff