Kaikki lukion läpäisseet – eli kursseista on hyväksytty 95 % saavat lakin. Erityisiä ”kirjoituksia” ei ole vaan ilmaisu
ta studenten tarkoittaa suunnilleen samaa kuin lukion päästötodistus Suomessa. Lisäksi jonkun muinoisen älynväläyksen vuoksi lähestulkoon kaikki peruskoulun jälkeiset oppilaitokset ovat täällä lukioita, joten lakin saavat niin kampaajat ja automekaanikot kuin korkeakouluopintoihin valmistavan linjan käyneet. Se se on tasa-arvoa!
Lakki on aika saman näköinen kuin Suomessakin paitsi, että lyyran tilalla on sini-keltainen nappi ja valkoinen myssyosuus on vähän pöyheämpi. Lakin mustaan samettinauhaan on joillakin kouluilla tapana kirjailla linja, miltä on valmistuttu, koulu ja päivämäärä kultaisella langalla.
Lakkiaispäivä
Koulut määrittelevät itse, milloin on kolmosten utspring eli varsinainen juhlapäivä. Yleensä ajankohta on toukokuun viimeisellä tai kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Juhlapäivään kuuluu koulun tarjoama tavallista hienompi lounas tai joskus samppanja-aamiainen. Koulun virallisen osuuden jälkeen ylioppilaat juoksevat ulos koulusta pihamaalla odottavien sukulaisten ja ystävien luo

Joku sensuuri varmaan iski, kun alla olevaa kuvaa ei nyt sitten yhtäkkiä saakaan klikattua isommaksi. Jessican kuvassa olisi kyllä lapsiviranomaisella ihmettelemistä…
LakkiaisajelutKun
utspring kaikkine onnittelumuodollisuuksineen on hoidettu, lähtevät useimmat penkkariajelua muistuttavalle reissulle pitkin kylän raittia. Ajeluporukka voi olla oma luokka, saksan lukijoiden ryhmä, kaveriporukka tms. Lavalla ei aina myöskään ole pelkkiä ylioppilaita, vaan joskus mukana on kavereita ja sukulaisiakin. Kerran näin, kun rollaattorin avulla liikkuvaa mummoa hilattiin auton lavalle sidottuun nojatuoliin.
Ajeluautot koristellaan koivuilla melko juhannusmaiseen tyyliin sekä sini-keltaisin ilmapalloin ja serpentiinein. On melkein huvittavaa, että ruotsin kansallisvärit, sininen ja keltainen, joiden käyttäminen muuten on käytännössä sosiaalisesti hyväksyttävää vain urheilutapahtumien yhteydessä, on niin selkeästi lakkiaisjuhliin liittyvä väritys.

Tässä kuvassa on ihana prinsessa Madeleine lakkiaispäivänään. Kuva ei ole Mintun ottama, mutta en kyllä muista mistä tämän olen joskus napannut…


Juhlitaan
Ajelujen jälkeen siirrytään kotiin juhlimaan lakkiaisia suvun ja ystävien kanssa. Aika monilla on tapana pitää myöhään iltaan kestävät juhlat tai illalliset ainakin täällä Tukholman seudulla. Ehkä tavat ovat muuttuneet Suomessakin, mutta silloin kun Minttu kirjoitti, oli tapana pitää
open house –tyylinen kahvittelu ja kuohuviinin kilistelypäivä, jolloin vieraat tulivat ja menivät. Täällä siis on ennemminkin tapana mennä lakkiaisiin kuin juhliin, joihin mennään, kun on kutsuttu ja viivytään koko ilta.

Studentskiva
Koko juttua monimutkaistaa vielä pitkin kevättä vietettävät
studentskivat eli oppilaiden itse koulun päättymisen kunniaksi järjestämät juhlat. Studentskiva voi olla jonkun kaveriporukan, luokan tms. järjestämä tapahtuma, johon myydään illalliskortteja perheelle ja ystäville. Karkin koulussa kaikki kolmoset järjestävät yhden yhteisen studentskivan. Periaatteessa studentskiva ei ole sen kummempi kuin koulun loppumisen kunniaksi järkätyt bileet, mutta perinteestä on muodostunut niin vakiintunut, että oppilaat suorastaan kilpailevat kenen bileet ovat suosituimmat, kuka on keksinyt nerokkaimman teeman juhlille jne. Jotkut osallistuvat omien juhlien lisäksi vielä kavereittensa studenskivoihin, jolloin pukeutumisongelmia riittää helposti koko keväälle…
Käsitteistöön kuuluu vielä mösspåtagning – eli lakin päähän laitto, mutta meidän yhteenlaskettu tietämys ei riittänyt selvittämään sen taustoja. Kyseinen myssypäivä on kuitenkin aikaisemmin kuin varsinainen juhlapäivä ja utspring. Jos joku osaa valaista tässä tai muissa yksityiskohdissa, niin mielihyvin otetaan kaikki tieto vastaan. Ensi vuonna meilläkin juhlitaan lakkiaisia!!