Tämän aamun Breaking News ainakin täkäläisessä muotimaailmassa on, että H&M osti 60% osake-enemmistön Scandinavien Fabricista eli yhtiöstä, jonka omistuksessa on mm. Cheap Monday ja Monki -tuotemerkit sekä Weekday-putiikit.
Nimimerkki Secretary kommentoi edelliseen postaukseen pettyneenä, kun Go 4 it vol. 2 ei ole uutisoinut aiheesta lainkaan. Suurin syy siihen ei ole (poikkeuksellisesti) Mintun laiskuus eikä edes kiire. Itseasiassa olin niin älyttömän pettynyt uutisen kuultuani, että en keksinyt mitään positiivista sanottavaa aiheesta…
Ei niin, että H&M olisi jotenkin paha tai vastustettava, päinvastoin, mutta sekä Cheap Monday ja Monki ovat edustaneet sitä ihanaa, raikasta ja ennakkoluulotonta bisnesmeininkiä ja rajoja ja vanhoja käytäntöjä kumartelematonta punk-henkeä, joka on nykymaailmassa tosi harvinaista. H&M on hyvä omalla tavallaan, mutta se tapa on kovin erilainen. Tykkäsin kovasti siitä tosiasiasta, että ensimmäinen Weekday oli pieni kioski Lilla Essingessä (keskustan ulkopuolella) ja Monkikin aloitti keittiönpöydältä. Surettaa persoonallisuuden häviäminen ja tarinoiden päättyminen…
Mutta sitten keksin edes yhden positiivisen asian koko jutussa: merkkien omistajista, luojista ja muotibisnesmaailman kapinallisista tuli hetkessä multimiljonäärejä. Ja se jos jokin on oikein!
Vähän faktaa myös…
Dagens Industri: De delar på 564 miljoner
Veckans Affärer: Nu ska vi bli större än H&M
Kauppalehti: H&M osti ruotsalaisen farkkumerkin
Olen aivan mielettömän In Luuuv tähän väriin!! Kuvassa mukana ikisuosikki sifonkipaitani, johon lakan sävy sopii kuin nakutettu. Hellä harmaa on huomattavasti vähemmän muovisen näköinen kuin vitivalkoinen, iisimpi kuin pikimusta ja coolimpi kuin perinteinen vaaleanpunainen. Musta, valkoinen, pinkki, violetti, kirkkaanpunainen, neonvärit ja kaikki muutkin vanhat ja uudet suosikit pysyvät käytössä varmasti edelleen, mutta juuri nyt Great Expectations on nr. 1!!
Kuva: Muutama innokas kilpailija ilmoittautumispaikalla. Dj huolehtii musiikista ja kaikilla tuntui olevan hyvä ja positiivinen meininki.
Kuva: Meikkauspisteessä oli pikkuisen kuhinaa, kun kilpailijoita meikataan kuvauskuntoon. Meikkaus ennen kuvausta ei tietenkään ole pakollinen, mutta on varmasti ihanaa päästä ammattilaisten käsittelyyn… 🙂
Kuva: Kuvaushetki vaatii hiukan pokkaa, sillä aitoon street style -tyyliin kuvauspaikka on avoin kaiken kansan pällistelylle.
Kuva: Kilpailun järjestäjät ovat varautuneet siihen, että torstaina ja perjantaina paikalle ryntää kymmenkertainen määrä halukkaita osallistujia. Jokaiseen action-pisteeseen on pystytetty jonotusaitaukset, jotka toivottavasti luovat järjestystä…
Kuva: Kummankin sarjan voittaja saa upean paketin vaatteita, kenkiä, asusteita ja kaiken kukkuraksi iPodin! Voittajien palkinnon arvo on noin 650 euroa/voitto. Not bad!!