Tukholman muotiviikko käynnistyi todellisella tähtipäivällä! Heti ensimmäinen näytös – Acnen – oli erittäin vakuuttava. Näytöstä katsellessa tuskin muisti, että vielä muutama vuosi sitten merkki ei tarjonnut maailmalle muuta kiinnostavaa kuin punaisella langalla tikattuja liian tiukkoja farkkuja. Nyt on ihan toiset kuviot.
Myös Filippa K:n näytös tarjosi monia hyviä hetkiä ja yllättävät väriyhdistelmät piristivät luonteeltaan varsin pelkistettyjä kokonaisuuksia. Liselotte Westerlundin juhlapuvut ja cocktail-mekot toivat hiukan mieleen östermalmilaisompelijan perusmallit, mutta mukana oli myös erittäin onnistuneita tuurnyyrivirityksiä.
Kovasti odottamani Rodebjer ja kevätnäytössuosikki Carin Wester olivat sen sijaan hienoisia pettymyksiä. Carin Westerillä oli tosin miehille paljon kivaa – neuleita, myssyjä ja ylipitkiä raitahuiveja mm.
Maanantain todellisista higlightseista vastasi kuitenkin Sandra Backlund. Tiedättehän tuon neuleisiin erikoistuneen suunnittelijan, jonka neulehässäköitä nähdään tämän talven Louis Vuittonin mallien olkapäillä? Näytös oli huikaisevan kaunis ja musiikki täydensi kokonaisuutta upeasti. Mintun räpsimistä kuvista koko ihanuus tuskin välittyy, mutta toivottavasti pääsette vähän tunnelmaan!










T-paita on uusi hankinta (taidan markkinoida juttuja 
Hameesta tuli aika säädyllinen. Ei liian tiukka eikä liian lyhyt… Ajattelin jopa, että sitä voisi joskus pitää paperbag-waist -tyyliin vyöllä kurottuna.
Toisaalta näin se käy jopa toimistokäyttöön hillitysti asustettuna:
Huomenna siis Helsinki ja ‘Chic’ gaala-asujen esittelyä… Asun perustana on tietty nahkahame!