Mintulla oli sellainen kunnianhimoinen toive, että keräisin kaikista kevätnäytöksistä ne muutamat lookit, joiden pohjalta alan rakentaa pohjaa seuraavalle sesongille. Perusperiaatteena se vanha totuus, että jos tekee tämän sesongin valinnat pitäen mielessä seuraavan sesongin toiveet ja tarpeet, tulee hankinnoista huomattavasti pitkäikäisempiä ja maailma säästyy turhalta kuluttamiselta. Kuvia kertyi – tietenkin – ihan mahoton määrä ja kaikkien kevätmallistosuosikkien mahduttaminen yhteen postaukseen olisi kidutusta kaikille osapuolille. Niinpä päätin pilkkoa henkilökohtaiset trendisuosikkini useammaksi postaukseksi.

Taas tuo uusin ihastusvärini, punainen, on pääosassa – tällä kertaa linjakkaan korkeavyötäröisen nahkahameen muodossa. Saattaapi olla, että IRL menisi pupu pöksyyn moisen hameen kanssa, vaikka se olisikin vähän pidempi. Kuvassa kokonaisuus kauluksettoman mustan kasarijakun, valkoisen printti-t-paidan ja nuden väristen avokkaiden kanssa on kuitenkin juuri niin viileä kuin mitä itsekin päiväunissani olen. 3.1 Philip Lim.
Raikas tyttönörtti koulupukubleiserissä, pikkukukallisessa hameessa (Mintulle sopisi kyllä paremmin vähän kellotettu versio kuin kovin röyhelöinen…), hauskassa printti-t-paidassa ja valkoisissa nauhakengissä. Monivärinen kova ristiin puettu olkalaukku viimeistelee ilmeen. Luella.
Kuvista kiitos: style.com