Day: April 12, 2007

Mintulla on ensi viikon tiistaina tapaaminen maisterityön ohjaajan kanssa. Sitä ennen pitäisi saada valmiiksi 10 sivua uutta tekstiä – mielellään “valmista” sellaista – ja lähettää ne Patrikille. Patrikin toive oli saada sivut jo huomenna. HAH. Uutta tekstiä on paperilla noin neljä sivua, mutta se ei todellakaan ole valmista… Voi olla, että tulee vähän kiire. Niinkuin aina.

Että ei tulisi tekemisestä pulaa, aloin suunnitella tunika/jättipaita -projektin aloitusta.

Kuva: Suuri Käsityölehti 6-7 2006, lehden kuva: Pekka Järveläinen

Ajattelin käyttää lähtökohtana tuota viime kesän Käsityölehdessä ollutta kaavaa, mutta muokata sitä hiukan… Ainakin lehden kuvan perusteella kädentiet on tosi kittanat ja rannekkeet (vai miksi niitä nyt kutsutaan, kun ne on kyynärpään kohdalla??) Mintun makuun liian massiiviset. Oma kankaani on vielä sellaista pehmoista viskoosi-puuvilla sekoitetta eikä puuvillabatistia, kuten kuvassa. Tavoitteena olisikin vähän pehmeämpi yleisilme.

Inspiraatiota hain S/S 2007 catwalk-kuvista (juu.. just silloin, kun olisi pitänyt kirjoittaa sitä en-sano-mitä!):

Kuva: Stella McCartney (vas.), Proenza Schouler ja Marc Jacobs

Tukholmaan on kyllä luvattu viikonlopuksi ihan kesäkelejä, lauantaina on Peetun synttärit ja tosiaan pitäis kirjoittaakin ahkerasti – niin että saa nyt sitten nähdä kuinka tässä käy.. Mutta jos ei mitään suunnittele, niin ei kai sitä sitten koskaan tule valmistakaan!

Old stuff