Month: March 2007

On erinomaista, että kaikki suuret muotiviikot (New York, Lontoo, Milano ja Pariisi) on näin sesongin – siis muotiviikoilla näytettäviin kokoelmiin nähden edellisen sesongin – alussa. Muotiviikoilla yhteensä noin 500 designeria esittelee syksyn/talven 07/08 kokoelmansa sisäänostajille ja toimittaja – sekä tietenkin laumalle Merkittäviä Julkkiksia. Mitä iloa näytöksistä on tavalliselle, muodista kiinnostuneelle, erittäin rajallisella budjetilla operoivalle kuluttajalle? No, tietenkin on ihanaa, kun lehdissä on paljon juttuja muodista muotiviikkojen aikaan ja jopa televisiossa saatetaan näyttää katkelmia catwalkeilta. Tärkeintä on kuitenkin kerätä riittävästi sormituntumaa siitä, mitä tuleman pitää, että tälle sesongille tehdyt hankinnat eläisivät vielä seuraavalle (ja ihan mieluiten vielä sitäseuraavallekin sesongille) ilman, että tarvitsee tikahtua tylsyyteen “klassisen tyylin” nimissä.

Tässä omat poimintani ensi syksyn trendeistä, joita aion käyttää ohjenuorana tehdessäni kevään hankintoja:

  • Musta – niin tämän sesongin kuin ensi sesonginkin musta on musta. Ihan missä tahansa vaatekappaleessa tai asusteessa. Piste.
  • Pitkät hanskat – sain noin sata vuotta sitten Claudinelta joululahjaksi ihanat pitkävartiset luonnonvalkoiset säämiskähanskat. En ole niitä tähän mennessä raaskinut käyttää, mutta nyt aion opetella napittamaan myös vasurilla ranteessa olevat napit ja ottaa hanskat käyttöön. Toimii myös syksyllä sekä vaaleana että aksenttivärisenä.
  • Aksenttivärit – pelkkää mustaa kukaan jaksa… Aksenttivärejä, jotka toimivat sekä kevään valkoisten että syksyn mustien kanssa ovat: syvä violetti (madonnavioletti), kirsikanpunainen (pikkuisen punaisempi kuin keväällä suosittu pinkki mutta kirsikanpunainen toimii useampana sesonkina), ja syvä sininen “Klein Blue”.
  • Metallivärit – ihanaa! Harakka minussa rakastaa metalli-trendiä, joten tulen aivan varmasti olemaan viimeinen, joka luopuu pronssisandaaleistaan ja glitteripaidastaan. Kaikenlaista muutakin kiiltävää näkyi jokatoisessa näytöksessä, vaikka selkeimmät futuristi/robotti -vaikutteet ovatkin tämän kevään juttuja.
  • Miesten “tumma puku” – suorat housut, liivi, räätälöity jakku, solmio…

Kuvat: Style.com

Ensinnäkin Lontoo on aivan mahtava kaupunki ja toiseksi – olin siellä viimeksi keväällä 2000! Siitä on siis ikuisuus. Mutta on myös muita hyviä syitä, miksi Lontooseen pitäisi päästä juuri nyt:

  1. Face of Fashion -näyttely National Portrait Galleryssä . Näyttely on avoinna vain 28. toukokuuta asti – eli nyt on jo vähän kiire… Mukana ovat sellaiset legendaariset muotivalokuvaajat kuin: Mert Alas & Marcus Piggot, Corinne Day, Steven Klein, Paolo Roversi ja Mario Sorrenti. Näyttelyn kotisivuilta voi ladata hienon näytönsäästäjän – lohduttaa hiukan, mikäli Lontoon reissu jää kaikesta huolimatta väliin.
  2. Marc Jacobs on avannut putiikin Lontoon Mayfairissä, osoitteessa: 24-25 Mount Street, W1. Myymälä on kuulemma aivan ihana ja siellä kannattaa käydä, vaikka budjetti ei sallisikaan shoppailua.
  3. French Sole -ballerinat. Muistan hyvin, kuinka tammikuussa Pariisissa käydessäni pohdiskelin, että mahtaakohan sitä vielä jaksaa innostua ballerinoista vai joko ne on ollut mukana kuvioissa niin kauan, että ajatuskin kyllästyttää… Nyt mieleni tekisi jo hankittujen Rizzon mustien lakeriballerinojen kaveriksi hopeisia. Ja punaisia. Ja tiikeriraitaisia.. Ja… Pariisissa hehkuttelin Repetton ballerinoja, mutta French Solen on vähintään yhtä ihania (okei – Kate Moss käyttää kyllä Repettoja…). Mikä parasta – heillä on myös postimyyntiä, mikäli Lontoon reissu kaikesta huolimatta jää väliin. Putiikki löytyy osoitteesta: 6 Ellis Street, Sloane Square, CHELSEA, London, SW1X 9AL

Ja sitten kun on Lontoossa, voisihan sitä käydä katsomassa Victoria & Albert Museumin Kylie-The Exhibition -näyttelyn. Vaikka kyseisen tähtösen esiintymisasut eivät ehkä sitten kuitenkaan ole niitä kiinnostavimpia, on niitä ollut suunnittelemassa suuruksia kuten John Galliano, Dolce&Gabbana, Julien Macdonald och Manolo Blahnik.

Vinkki kaikille kenkäfriikeille: Livrustkammaressa (Tukholmassa) on parhaillaan kenkänäyttely, jossa voi ihmetellä sekä kuninkaallisten käyttämiä kenkiä punaisine korkoineen että tähtien, kuten Marilyn Monroe, Fred Astaire ja Greta Garbo kenkiä. Näyttelyn teema on aika osuvasti: Skor ger mer makt, flärd och magi (eli suunnilleen näin: Kengät lisäävät valtaa, koreutta ja magiikkaa). Livruskammare sijaitsee kuninkaanlinnan kupeessa Slottsbacken 3 – eli juuri sopivan lähellä, kun on pienen breikin tarpeessa kesken kiivaan shoppailupäivän!

Kuvassa yksityiskohta Kustaa III:n kruunajaissaappaista. Näyttely jatkuu 2.9.2007 asti. – eli vielä ehtii hyvin! Lisätietoja voi ladata pdf-esitteestä (på svenska…).

Poikkesin Hamngatanin Zarassa vietettyäni puoli päivää kyseisessä kenkänäyttelyssä ja tietäähän sen kuinka siinä kävi… Olin kyllä jo miettinytkin, että tarvitsisin kesäksi mustat sandaalit, jotka kävisivät ihan arkikäyttöön, mutta olisivat kuitenkin sopivat myös mahdolliseen bilekäyttöön. Tässä löytöni:

Olisi tosi kiva kuulla muidenkin kommentteja – ovatko sandaalit liian kinkyt vai ihanasti Chloén syksy/talvi 07/08 tyyliset??

Samalla reissulla poikkesin vielä Hamngatanin HM:lle ja törsäsin Organic Cotton -sarjan suloiseen (etenkin suloisen pehmeään) valkoiseen mekkoon/tunikaan parin suomalaisen muotiblogin innostamana. Terkkuja vaan Ellille ja Violalle!

Tapasin tänään ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti maisterityöni ohjaajan Patrik Steornin. Patrik luennoi meille muutama viikko sitten alastomista miehistä, mutta nyt siis aiheena oli meikäläisen maisterikurssin lopputyö. Olin kirjoittanu muutaman sivun esittelyn (väljästä) aiheesta Wearable Technology – Fashion, Technology and Consumer Experience ja selkeänä tavoitteenani oli saada apua aiheen rajaukseen ja tutkimusongelman määrittelyyn. Tunnin keskustelun jälkeen (tuntui kyllä siltä, että minä “keskustelin” ja Patrik vain kuunteli…) alkoi tuntua hyvältä ajatukselta rajata tutkimusalueeksi Fashion System in Sports – Creating Runner’s identity. Ja kun en millään haluaisi unohtaa myöskään teknologiaa, otan yhdeksi näkökulmaksi sport electronics (helppii – mitähän se olis suomeksi?? Sportian kotisivuilla ei ainakaan ollut mitään liikuntaelektroniikka -kategoriaa…). Eihän tämäkään nyt vielä ihan kristallinkirkasta ole, mutta esim. tämä Niken sivu sisältää ajatuksen, jota ajan takaa…

Kate Hudson voi näyttää mallia, miten juokseminen, tekniikka ja muoti sopivat ihan hyvin samaan pakettiin!

Kuva: people.com

Surffailin vaihteeksi Ellien sivuilla ja löysin linkin hauskaan testiin “How fake you are”. Olin positiivisesti yllättynyt, että testi antoi tulokseksi vain 51% Fake… No, en käytä rakennekynsiä ja itseruskettavien voiteiden käytössä olen myös ihan alottelija. Testin antamat kommentit on onneksi tosi kannustavia: the real you still shines through!

You Are 51% Fake

You realize that beauty is sometimes an illusion, and you’re okay with that.
And even though you’re a little fake, the real you still shines through.
Old stuff